Geenitiedolla keinoja palautumiseen, jaksamiseen ja stressinhallintaan
Yksilöllisen geenitestin avulla voit tunnistaa tekijät, jotka vaikuttavat jaksamiseesi. Omat rajat tunnistamalla voit parantavaa hyvinvointia, ehkäistä uupumusta ja lisätä päivittäiseen arkeesi tarvittaessa stressitilaa lieventäviä tekijöitä, kuten kevyttä liikuntaa.
Kunnollinen palautuminen ennaltaehkäisee elintapasairauksia ja tapaturmariskiä. Myös painonhallinnan kannalta palautuminen on tärkeää, sillä stressi ja univelka altistavat syömiskäyttäytymisen muutoksille sekä liikunnallisen aktiivisuuden vähentymiselle
Feel-Geenitestin avulla selvität esimerkiksi:
Mikä on luontainen unirytmisi tai unen tarve?
Ihmisillä on sisäänrakennettu vuorokausirytmi, joka pohjautuu geneettisiin ominaisuuksiin. Vuorokausirytmi säätelee vireystilaa, unen alkamisajankohtaa ja tarvittavan unen pituutta. Nukkumisen, opiskelun tai työnteon sekä liikunnan synkronoiminen sisäisen vuorokausirytmin kanssa tekee toiminnastamme tehokkaampaa ja saavutamme sillä merkittäviä terveyshyötyjä.
Suurin osa ihmisistä tarvitsee 7-9 tuntia unta, mutta pieni osa omaa geneettisen taipumuksen pienemmälle unen tarpeelle. Kiireinen arki ja liikunnallisen aktiivisuuden lisääntyminen lisäävät unentarvetta.

Miten stressi vaikuttaa sinuun?
Myös stressinsietokyky pohjautuu geneettisiin ominaisuuksiin. Pitkäkestoinen stressi muokkaa aivojen hippokampuksen solujen erilaistumista. Näiden muutosten on todettu tutkimuksissa vaikuttavan tiedonkäsittelyyn, kuten ajatteluun, oppimiseen ja muistiin. Stressitilan poistuessa aivojen on kuitenkin huomattu palautuvan muutoksista.

Valitse Feel
Jos parempi jaksaminen ja energisempi arki kiinnostaa
Esimerkkejä Feel-tutkimuspaketin sisällöstä
Selvitä omat geneettiset ominaisuutesi ja taipumuksesi kattavasta Feel-tutkimuspaketistamme:
Luontainen vuorokausirytmisi
Lue lisääMiten sisäinen kellosi on viritetty? Vuorokausirytmi vaikuttaa luontaiseen unen alkamisajankohtaan.
Henkilökohtainen unentarpeesi
Lue lisääMillainen on unentarpeesi? Joidenkin unentarve voi olla keskivertoa vähäisempää.
Unenlaatusi
Lue lisääJoillain ihmisillä uni on geneettisistä syistä rauhallista ja yhtäjaksoista. Toisilla uni on katkonaisempaa, johtuen esimerkiksi FABP7 geenin A-alleelimuodon kantajuudesta. Näissä tapauksissa unen katkonaisuudella ei kuitenkaan ole havaittu olevan negatiivisia vaikutuksia.
Taipumuksesi metaboliseen oireyhtymään
Lue lisääTaipumus metaboliseen oireyhtymään on perinnöllisistä syistä joillain keskivertoa suurempi.
Verensokerisi taso paastotessa
Lue lisääPaastoverensokeri voi joillain ihmisillä olla geneettisistä syistä koholla. Tästä on etua tietyntyyppisessä urheilussa!
Oletko geneettisesti introvertti vai ekstrovertti
Lue lisääNäitä synnynnäisiä temperamenttipiirteitä ihminen ei voi muuttaa. Kumpaan suuntaan sinä olet kallellaan?
Toimintakykysi stressin alaisena
Lue lisääVaikuttaako stressi toimintakykyysi positiivisesti vai negatiivisesti?
Kofeiinin haittavaikutukset sinuun
Lue lisääMaksan kyky hajottaa kofeiinia on geneettisesti määräytynyttä. Kofeiinin haittavaikutus ilmenee ahdistuneisuutena, ja siitä kärsii noin 15% pohjoiseurooppalaisista.
Geneettinen taipumuksesi kuluttaa alkoholia
Lue lisääAlkoholin kulutus on jopa 50-60% perinnöllisten tekijöiden säätelemää.
Palautumisnopeutesi kuormituksesta
Lue lisääPalaudutko nopeasti vai tarvitseeko kehosi siihen hieman enemmän aikaa?
D-vitamiinin luontainen taso elimistössäsi
Lue lisääD-vitamiinin taso voi olla geneettisesti matalammalla tasolla, jolloin sen saantiin olisi hyvä kiinnittää tarkemmin huomiota.
B-12-vitamiinin luontainen taso elimistössäsi
Lue lisääMikä on perintötekijöidesi vaikutus tämän vitamiinin tasoon elimistössäsi?
A1-vitamiinin luontainen taso elimistössäsi
Lue lisääGeeniperimäsi voi laskea tai nostaa elimistösi luontaisen A1-vitamiinin määrää.
A- ja E-vitamiinien luontaiset tasot elimistössäsi
Lue lisääMiten elimistösi valmistaa A-vitamiinin esiastetta karotenoidia tai E-vitamiinin esiastetta tokoferolia.
Vastustuskyky HI-virukselle
Lue lisääJoillakin ihmisillä on genotyyppi, joka antaa vastustuskyvyn M-trooppiselle HI-1-virukselle.
Alttius maapähkinäallergialle
Lue lisääTiesitkö, että maapähkinäallergia voi puhjeta myös myöhemmällä iällä?
Vastustuskyky norovirukselle
Lue lisääOmaatko tämän mahtavan geenimuodon, jolloin et sairastu norovirukseen!
Kokemuksia Evogenom -geenitestistä
Evogenomin geenetesteihin luottavat yhä useammat suomalaiset. Tässä muutamia keräämiämme palautteita asiakkailtamme:
Osta Feel-geenitesti nyt!
Jos parempi jaksaminen ja energisempi arki kiinnostaa, Feel-geenitesti on valintasi. Geenitestin tehtyäsi tiedät mm:
✅ Henkilökohtainen unentarpeesi
✅ Luontaisen vuorokausirytmisi
✅ Taipumuksesi metaboliseen oireyhtymään
✅ Oletko geneettisesti introvertti vai ekstrovertti
✅ Toimintakykysi stressin alaisena
Lisäksi saat:
✅ Elinikäisen hyödyn tuloksista, sillä geenitieto pysyy samana läpi elämän!
✅ Jokaisen tuloksesi mukaiset vinkit ja faktat sovellukseesi. Opi, miten hyödynnät ominaisuuksiasi parhaiten ja mistä ne johtuvat!
✅ Mahdollisuuden täydentää sovellustasi muilla paketeillamme ilman erillistä näytteenottoa!
Hanki Feel-geenitesti nyt ja löydä uusi työkalu jaksamisen ja paremman arjen tueksi!
Usein kysyttyä:
Kuinka kauan tulosten saamisessa kestää?
Tulokset valmistuvat yleensä jo neljän viikon kuluttua siitä, kun olemme vastaanottaneet näytteen! Juhlapyhät ja tavallista pidemmät toimitusajat saattavat kuitenkin vaikuttaa tulosten valmistumisnopeuteen.
Miten teen testin? Miten aktivoin sovelluksen?
-
- Tehtyäsi tilauksen näytteenottopakkaus toimitetaan sinulle kotiin Postin toimesta. Näytteenottopakkaus toimii myös näytteen palautuspakkauksena!
- Pakkauksesta löydät ohjeet ja välineet helpon sylkinäytteen antamiseksi! Seuraa ohjeita ja anna näyte.
- Lataa Evogenom-sovellus. Löydät sen helposti App Storesta tai Play Kaupasta nimellä ”Evogenom”.
- Seuraa sovelluksen ohjeita ja lue näyteputken pakkauksessa oleva QR-koodi sovellukseen painamalla ”skannaa…”. Näytteesi on rekisteröity ja voit seurata testitulosten valmistumista sovelluksen avulla.
- Lähetä sylkinäyte Evogenomille. Postimaksu on maksettu puolestasi.
- Kun tulokset ovat valmiit, saat ilmoituksen sovellukseesi!
Sovelluksesta voit kätevästi täydentää tietojasi lisäpaketeilla, milloin tahansa!
Mitä hyötyä Feel-testistä on minulle?
Feel-testin avulla…
✔️ Voit aloittaa energisemmän elämän! Tiedät, kuinka paljon kehosi tarvitsee unta ja milloin sisäinen kellosi on virkeimmillään. Tiedät myös, kuinka syvää ja rauhallista unesi on ja tunnet kehosi luontaiset vitamiinitasot!
✔️ Saat stressin hallintaan, kun ymmärrät sen vaikutukset toimintakykyysi!
✔️ Voit selvittää, mikäli kofeiini ei sovi kehollesi
✔️ Tiedät, kuinka nopeasti kehosi palautuu fyysisestä rasituksesta!
Lisäksi saat:
✔️ Elinikäisen hyödyn tuloksista, sillä geenitieto pysyy samana läpi elämän!
✔️ Jokaisen tuloksesi mukaiset vinkit ja faktat sovellukseesi. Opi, miten hyödynnät ominaisuuksiasi parhaiten ja mistä ne johtuvat!
✔️ Mahdollisuuden täydentää sovellustasi muilla paketeillamme ilman erillistä näytteenottoa!
Kokeile Feeliä ja löydä kaikki hyödyt!
Onko geenitesti luotettava?
Luentamme tarkkuus on keskimäärin noin 99,5 %, eli analyysimme on erittäin paikkansapitävä.
Geeniluentamme tutkii noin 3 miljardista emäsparista hieman yli 700 000 yksittäistä muunnosta eli SNPiä (Single Nucleotide Polymorphism).
Luemme geneettistä dataa työkalulla, joka antaa tarkimman mahdollisen tuloksen tuotteisiimme. Tämä työkalu on oman kehitystyömme tulosta ja vain Evogenomin käytössä.
Jos haluat selvittää geenisi vaikutukset ruokavalioon, paina tästä katsoaksesi Eat-tuotetta
Mikäli haluat selvittää luontaiset vahvuutesi tai löytää sopivan liikuntamuodon, paina tästä katsoaksesi Move-tuotetta