Blogi

Asiakasblogi: nyt osaan syödä

Tilauksesta tulosten saantiin

Tilasin EAT- geenitestin Evogenomin sovelluksesta. Harmittelin, ettei työpaikallamme ole Epassia tai Smartumia käytössä. Olisin voinut maksaa myös Epassin hyvinvointiedulla tai Smartumilla. Havahduin tilaamaan vielä vitamiinipaketin Eatin lisäksi, erityisesti D-vitamiinitasoni pohditutti.

Posti kuljetti paketin postilaatikkoon asti. Pääsin heti tekemään testin, koska paketin ohjeiden mukaisesti olin ollut yli puoli tuntia syömättä ja juomatta (ei myöskään purkkaa, nuuskaa tai tupakointia). Itse geenitesti oli helppo sylkitesti. Lopuksi kaadoin syljen sekaan stabilointiaineen, joka pitää näytteen käyttökelpoisena säällä kuin säällä. Näytettä piti sekoitella 15 sekuntia, varmistin vielä, että korkki oli kunnolla kiinni. Paketin ohjeessa kehotettiin ensin lataamaan Evogenom-sovellus ja sen jälkeen sovelluksella skannaamaan QR-koodi näyteputken pakkauksesta. Sekin kävi helposti! Tämän jälkeen pystyin seuraamaan testitulosten valmistumista sovellukseen tulevien ilmoitusten ansiosta.

Näytteen palautukseen toimi kätevästi sama paketti mutta käännettynä toisin päin. Postimaksu oli valmiiksi maksettuna. Noin viikon kuluessa sovellukseen tuli ilmoitus, jossa kerrottiin näytepaketin saapuneen Evogenomille. Ilmoituksessa luki lisäksi, että tulosten saamiseen menisi 2-6 viikkoa. Seuraavassa ilmoituksessa näytteeni olikin jo laboratoriossa analysoitavana. Kun tulokset olivat valmiit, sovelluksesta kilahti ilmoitus. Sain tulokseni noin 4 viikossa, vaikka posti oli hieman hidas paketin kuljetuksen suhteen.

Tulokset – mitä minulle selvisi?

Eat -paketti sisältää 17 erilaista tulosta:

  1. Perusaineenvaihdunta, onko aineenvaihduntani lepotilassa normaalia geneettisestä näkökulmasta.
  2. Painonnousulta suojaavia tekijöitä, geenimme saattavat suojata liikakilojen kertymisen, onko tässä syy miksi jotku eivät liho niin herkästi?
  3. Ruokahalu, miten näläntunteeni toimii.
  4. Syömisen määrän ja mielihyvän yhteys, syönkö koko suklaalevyn vai riittääkö pari palaa tyydyttämään mielihyvän tarpeeni.
  5. Painonnousulle altistavia tekijöitä.
  6. Vuorokausirytmin, olenko aamu-, vai iltaihminen, vai siltä väliltä.
  7. Laktoosi-intorelanssi, siedänkö laktoosia.
  8. Hiilihydraatit ja painonhallinta, mikä määrä hiilihydraatteja helpottaa painonhallintaani.
  9. Unen tarve, mikä on riittävä määrä unta takaamaan ihanteellisen lepopituuden.
  10. Napostelutaipumus, kuinka herkästi päivän mittaan käteni hamuavat erilaisia ruokia.
  11. Paastoverensokerin taso, onko paastoverensokerini luontaisestikin koholla?
  12. Kuidut ja painonpudotus, onko kuidun saannilla merkitystä painoa pudottaessa.
  13. Ravintoaineet ja painonhallinta, suosiiko kehoni rasvaa ja proteiineja hiilihydraattien kustannuksella?
  14. Painon pudottamisen helppous, varastoiko kehoni herkästi energiaa.
  15. Metabolinen oireyhtymä, onko minulla geneettistä altiutta metaboliselle oireyhtymälle.
  16. Proteiinit ja painonhallinta, mikä määrä proteiinia helpottaa painonhallintaani.
  17. Makeanhimo, onko makeanhimoni korostunut.

Saadakseni mielihyvää ruoasta joudun syömään suurempia määriä. Suklaalevy ei todellakaan säily avattuna (tai avaamattomanakaan) kaapissa. Lohduttava tieto toisaalta, että kyse on geeneistäni eikä pelkästään itsekurin puutteesta! Yllättävää oli kuitenkin se, että makeanhimoni ei ole korostunut ja itseasiassa olen huomannut tämän pitävän paikkansa, kun tarkemmin ajattelee. En koe tarvetta ostaa esimerkiksi makeaa kaupasta ellen mene sudennälkäisenä sinne pyörimään. En myöskään napostele herkästi. Paastoverensokerini on luontaisesti koholla ja kyllä, tämä on aina näkynyt verikokeissa.

Kuvittelin myös, että olisin enemmän iltavirkku, sillä varhain aamuisin herääminen oli vaikeaa. Sain lopulta unirytmini kuntoon ja menin ajoissa nukkumaan ainakin arkisin. Nukuin ~ 8 tuntia (unen tarpeeni oli tuloksissa 7-9 tuntia) yössä ja huomasin todella olevani tehokkaampi aamuisin. Valitettavasti minua ei ole siunattu vähemmällä yöunen tarpeella.

Painonhallinnallisesta näkökulmasta ajattelin ottaa tulokset käytäntöön. Sisällytän 15 % päivän energiatarpeesta proteiineilla sekä 140g hitaita hiilihydraatteja. Sovelluksesta sain hyviä vinkkejä, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Jännä nähdä, mitä nämä muutokset tuovat elämääni

Lisäksi tilasin vitamiini-lisäpaketin, joka sisältää 4 tulosta:

  1. A- ja E-vitamiinien luontaiset tasot
  2. D-vitamiinin luontainen taso
  3. A1-vitamiinin luontainen taso
  4. B12-vitamiinin luontainen taso

Tulokseni kertoivat, että luontaiset vitamiinitasot ovat normaalilla tasolla lukuun ottamatta D-vitamiinia, joka oli tuloksissani normaalia alhaisempi. Otan kyseistä vitamiinia jo muutenkin purkista mutta saatan harkita verikoetta D-vitamiinin suhteen, joka kertoo sen hetkisen tason. Jäin pohtimaan mineraaleja, miten esimerkiksi sinkin, kalsiumin ja magnesiumin laita? Jos päädyn tilaamaan muita paketteja saan tulokset nopeasti, koska sylkinäyte tarvitsee antaa vain kerran.

Kaiken kaikkiaan sovellus oli erittäin mielenkiintoinen ja vinkit otan varmasti käyttöön. Muutenkin kaikki sujui niin kuin pitikin! Pidän myös siitä, että Evogenom on kotimainen yritys, joka selvästi haluaa tukea ihmisten hyvinvointia arjessa.

Teksti on julkaistu asiakkaan luvalla.

EAT-geenitesti edullisesti 99 €! *Saatavilla vain sovelluksen kautta.


Tags:

  • Ahlmaninkatu 2 E
  • 40100 Jyväskylä
  • 050 373 4935
  • info[a]evogenom.com