Alkoholijuomien kulutuksen perinnöllisyys
6 kesäkuun, 2023 | Evogenom
Jatkuva jano vai sivistyneesti yksille kerran vuodessa? Vuonna 2021 suomalaiset kuluttivat jopa 9 litraa puhdasta alkoholia henkilöä kohden. Alkoholijuomien käyttö ei jakaudu tasaisesti vaan käyttöön vaikuttaa muun muassa sosioekonominen asema. Myös perinnöllisyyden asema kulutusmäärissä on tutkimusten valossa huomattavan suuri.
Juomakäyttäytymisestä puhuttaessa on nostettava esille genetiikan ja kasvuympäristön yhteisvaikutus, jonka takia yksittäisen tekijän erotteleminen saattaa olla hankalaa. Usein lapsuudessa peritään käyttäytymismalleja huoltajien tai läheisten esimerkin kautta ja tällöin voi olla haastavaa, ellei mahdotonta erottaa geneettinen taipumus opitusta taipumuksesta. Kaksosilla tehtävissä tutkimuksissa nämä seikat pystytään kuitenkin erottamaan melko hyvin ja niiden perusteella alkoholin kulutusmäärissä on havaittu jopa 50–60 % perinnöllisyys. Alkoholin kulutus on monimutkaisten tekijöiden summa, mutta yksittäisten geenimutaatioiden osuuden arvioidaan olevan 13–18 %.
(THL: Alkoholijuomien kulutus 2021)
(Potential influence of socioeconomic status on genetic correlations between alcohol consumption measures and mental health. Psychol Med. 2020 Feb;50(3):484-498.)
Geenit vastuussa käyttömääristä
Kaksi tärkeintä alkoholin kulutuksen määrään yhdistettyä geeniä ovat alkoholin polttoon osallistuvat elimistömme entsyymit alkoholidehydrogenaasi (ADH) ja aldehydidehydrogenaasi (ALDH). ADH muuntaa alkoholipitoisten juomien sisältämän etanolin krapulaa aiheuttavaan muotoon eli asetaldehydiksi. ALDH taas jatkaa hapetusta muotoon, jossa aldehydin hapetustuote voidaan käyttää energiaksi.
Voimakkaimmin alkoholia välttelevät tutkimustilastojen valossa ihmiset, joilla toimimaton ALDH2-geenin muoto saa aikaan asetaldehydin hitaamman palamisen. Seurauksena alkoholijuomien nauttimisesta on tällöin punoitusta kasvoissa ja ylävartalossa, ja mahdollisesti myös pahoinvointia, matala verenpaine tai migreenikohtaus.
(Genome-wide association study of alcohol consumption and genetic overlap with other health-related traits in UK Biobank (N=112 117). Mol Psychiatry. 2017 Oct;22(10):1376-1384.)
Ovatko kulutustottumuksesi synkassa geneettisen taipumuksesi kanssa? Alkoholin kulutustaipumuksen voit selvittää osana luontaisiin voimavaroihin keskittyvää FEEL-geenitestiä tai lisätuotteella alkoholi!