Eat Kokemuksia

Heidi: ”Ei pudonnut paino proteiineilla ei!”

Olen 43 -vuotias nainen pääkaupunkiseudulta. Oikeastaan koko ikäni olen kamppaillut painonhallinnan kanssa. Olen kokeillut erilaisia ruokavalioita ja liikuntaohjelmia saamatta kuitenkaan haluamaani tulosta. Vajaa neljä kuukautta sitten törmäsin somessa suomalaisen Evogenomin mainokseen geeniperusteisesta ruokavaliosta ja päätin kokeilla sitä. Ajattelin tilatessani, että eipä tässä hävittävääkään ole. Melkein kaikkea on kokeiltu.

Tilasin ja tein geenitestin kotona. Hieman jännittyneenä odotin tuloksia. Kun tulokset tulivat, ne paljastivat, että minulla oli taipumus reagoida parhaiten vähäproteiiniseen ruokavalioon.

Muutin ruokavaliotani vastaamaan geenitestin suosituksia. Sovellus antoi kyllä tosi hyviä vinkkejä ja ohjeita, mutta silti aluksi se oli haasteellista sopeutua uuteen ruokavalioon. Pian kuitenkin huomasin, että elimistöni reagoi siihen positiivisesti. Energiani lisääntyi ja näläntunne väheni ja paino alkoi hiljalleen putoamaan kuin itsestään.

Kului muutama kuukausi, ja yllätyksekseni aloin huomata muutoksia kehossani. Painoni laski tasaisesti, ja aloin nähdä muutoksia peilikuvassani. Parasta oli se, että minusta tuntui hyvältä, enkä joutunut enää kamppailemaan jatkuvasti ruokahaluni kanssa ja ikuinen turvotus oli poissa.

Geenitietoon perustuva ruokavalio oli kyllä ratkaiseva käännekohta painonhallinnassani. Se auttoi minua ymmärtämään, millainen ruoka sopii parhaiten minun elimistölleni ja saavutin tavoitteeni terveellisellä tavalla. Ihmettelin asiaa miehelleni, joka totesi hauskasti, että ”ei se sähköautokaan bensalla liiku”. Mietiskelin, että minun keholleni runsaat proteiinit sopivat yhtä hyvin kuin bensa sähköautolla.


PSST. Meillä käy Epassi ja Smartum!


Tags:

  • Ahlmaninkatu 2 E
  • 40100 Jyväskylä
  • 050 373 4935
  • info[a]evogenom.com